EERIK LAGERSPETZ | 14. MARRASKUUTA 2018
Vaikutusperiaate on yleinen filosofinen periaate, joka koskee sitä, keillä tulisi olla oikeus osallistua päätöksentekoon. Sen mukaan osallistumisoikeus tulisi olla niillä, joihin päätökset vaikuttavat. Näin määriteltynä se ei ole sellaisenaan sovellettavissa tuleviin sukupolviin.
Vaikutusperiaate, tai vaikutuksen kohteiden osallistumisperiaate, on tärkeässä asemassa nykyisissä demokratiaa koskevissa keskusteluissa. (Englanninkieliselle termille all-affected principle ei ole vakiintunutta suomenkielistä käännöstä, mutta ”vaikutusperiaate” on luontevampi kuin suoremmat käännösyritykset.) Periaatteen mukaan kaikilla niillä, joiden intresseihin jollakin päätöksellä on merkittäviä vaikutuksia, tulisi olla oikeus osallistua – suoraan tai edustajia valitsemalla – päätöksen tekemiseen. Perinteinen esimerkki vaikutusperiaatteen sovellutuksesta on seuraava: oletetaan että jossakin valtiossa päätetään rakentaa saastuttava teollisuuslaitos aivan rajan tuntumaan. Saasteet tulisivat kulkeutumaan myös naapurivaltion puolelle. Tuntuu luontevalta, että naapurivaltion asukkailla tulisi olla sananvaltaa tehtaan rakentamispäätöstä tehtäessä.
Usein on esitetty, että vaikutusperiaate tarjoaisi ratkaisun demokratian keskeiseen ongelmaan. Jos demokratia on kaikkien johonkin ryhmään kuuluvien tasa-arvoista osallistumista, miten päätetään, ketkä kuuluvat tähän ryhmään? Miten rajat vedetään ja kenelle taataan äänioikeus? Tätä päätöstä ei voi tehdä demokraattisesti, esimerkiksi äänestämällä, koska tällöin olisi ensin ratkaistava, keillä olisi oikeus osallistua tämän päätöksen tekemiseen.
Vaikutusperiaate näyttäisi antavan kriteerin sille, miten päätöksentekoyksikköjen rajat tulisi vetää ja osallistumisoikeudet jakaa. Tällöin se tarjoaisi perustan olemassa olevien instituutioiden kriittiselle arvioinnille. Sen oletetaan usein kyseenalaistavan nykyisten valtioiden ja muiden päätöksentekoyksikköjen väliset rajat. Seuraukset voisivat olla varsin utopistisia. Vaikutusperiaate näyttää kuitenkin olevan myös monien päivittäisten poliittisten kiistojen taustalla. Esimerkiksi yksi sote-uudistusta jarruttanut tekijä perustuslakivaliokunnassa liittyi huoleen kuntalaisten riittävien vaikutusmahdollisuuksien takaamisesta.
Vaikutusperiaate sanoo, että kaikkien, joihin päätös vaikuttaa, tulisi voida osallistua. Sen kääntöpuoli kuitenkin on, että niiden, joiden intresseihin päätös ei vaikuta, ei tulisi saada osallistua. Itsehallintovaatimuksiin usein liittyy ajatus siitä, että ”muilla” ei saisi olla sananvaltaa ”meidän asioissamme”. Periaatteella voi siis olla myös poissulkeva rooli.
Keskeinen vaikutusperiaatteeseen liittyvä ongelma on, että poliittiset instituutiot, myös valtiot rajoineen, itse muokkaavat ihmisten intressejä suoraan tai epäsuorasti. Voidaan esimerkiksi sanoa, että Suomen eduskunnan päätökset vaikuttavat erityisellä tavalla kaikkien Suomen kansalaisten elämään, koska ne tehdään heidän nimissään. Ei ole aina mielekästä kysyä, mitä intressejä ihmisillä saattaisi olla riippumatta kaikista institutionaalisista järjestelyistä. Alussa mainittu ”demokraattinen kehäpäätelmä” näyttäisikin palaavan keskusteluun toista kautta. Silti vaikutusperiaatetta – tai jotakin sitä läheisesti muistuttava periaatetta – epäilemättä tarvitaan silloin kun pohditaan, kenellä tulisi oikeus osallistua päätöksentekoon. Se voi kuitenkin olla vain yksi mahdollinen peruste useampien periaatteiden joukossa.
Tulevat sukupolvet muodostavat vaikutusperiaatteen soveltamiselle erityisen haasteen. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen vaikuttavien päätösten seuraukset heijastuvat kauas tulevaisuuteen. Tuleviin sukupolviin kuuluvilla ei ole mitään tapaa osallistua niihin tällä hetkellä päätöksiin jotka kuitenkin vaikuttavat heidän elämäänsä olennaisella tavalla. Tällaisissa tilanteissa vaikutusperiaate ei sellaisenaan ole sovellettavissa. Periaatetta on luontevaa täydentää seuraavasti: jos ne, joiden intresseihin tehdyillä päätöksillä on merkittäviä vaikutuksia, eivät itse voi osallistua päätöksentekoon, heidän intressinsä on kuitenkin otettava huomioon päätöksenteossa ikään kuin he olisivat edustettuina.
Erilaiset institutionaaliset järjestelyt ovat mahdollisia. Tulevien sukupolvien huomioon ottamisen vaatimus voitaisiin esimerkiksi kirjoittaa perustuslakiin, ja sen noudattamista valvomaan voitaisiin perustaa erillinen valiokunta, joka toimisi tulevien sukupolvien ”edustajana” päätöksenteossa. Tulevien sukupolvien kannalta ratkaisevinta kuitenkin on, että tämän hetken päätöksentekijät, tavalliset äänestäjät ja kuluttajat mukaan lukien, ovat päätöksiä tehdessään valmiit tarkastelemaan valintojaan myös tulevaisuuden näkökulmasta.