Katariina Kulha | 2. maaliskuuta 2020
Maankäytön suunnitteluratkaisut ovat päätöksiä, joiden vaikutukset näkyvät ympäristössä ja kaupunkikuvassa hyvin pitkään, vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja. Ei ihme, että uudet kaavasuunnitelmat herättävät erityisesti asemakaavatasolla usein suuria tunteita – aiheuttavathan ne ihmisten elinympäristöön perustavanlaatuisia muutoksia. ”Maankäytön konflikteja ei voi välttää”, on tutkitusti kaavoituksen asiantuntijoiden keskuudessa jaettu mielipide. Näin on myös Turussa, jossa haastattelin kaavoituksen parissa toimivia henkilöitä pro gradu -työtäni varten.
Maankäyttö- ja rakennuslaissa mahdollisuus osallistua suunnitteluun sekä suunnittelun vuorovaikutteisuus on nostettu osaksi lain keskeisiä tavoitteita. Tavoitteiden taustalla on vaikuttanut ajatus suunnittelusta yhteisen luomisen prosessina, jossa eri osapuolilla oleva tieto kerätään yhteen ja hyödynnetään parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Konfliktiherkkyys tekee vuorovaikutuksesta kuitenkin toisinaan haastavaa. Kaavoittajille yleisötilaisuudet, joissa suunnitelma herättää voimakasta vastustusta ja tulikivenkatkuisia kommentteja, voivat olla henkisesti hyvin raskaita. Toisaalta lähiympäristön asukkaille suunnitteluprosessi ei välttämättä tarjoa välineitä vaikuttaa kaavaan toivotussa laajuudessa. Lisäksi kaavoituksessa pyrkimys laajaan vuorovaikutukseen ja halu säilyttää ympäristö sellaisena kuin se on törmäävät helposti taloudellisen kannattavuuden reunaehtoihin ja vaatimuksiin kehittää kaupunkiympäristöä joustavasti ja strategisesti.
Kaavoituksen aikana annetuilla palautteilla on kuitenkin usein vaikutusta suunnitelmiin. Monet Turussa haastatelluista näkivät prosessin neuvotteluna, jossa etsitään kompromissien avulla lopputulosta, joka riittävissä määrin tyydyttäisi kaikkia osapuolia. Tässä neuvottelussa hankkeen vireillepanijan tavoite voi olla kaavavalitusten ja sitä kautta hankkeen pitkittymisen välttäminen, lähiympäristön asukkailla taas ympäristön tärkeiksi koettujen elementtien säilyttäminen. Sovittelijan roolissa eri osapuolten välillä voivat toimia paitsi kaavoittajat, myös asiasta päättävät poliitikot.
Moderaattorit ja maanomistajat mukaan kaavakeskusteluun
Jos kaupungin kaavoituksen vuorovaikutusprosessia tarkastellaan puntaroivan demokratian oppien näkökulmasta, on siinä myös asioita, joita voisi kehittää. Yksi puntaroivan keskustelun keskeisistä piirteistä on keskustelijoiden vastavuoroinen kunnioitus. Tämän varmistamiseksi on puntaroivissa kansalaiskeskusteluissa tapana käyttää moderaattoreita, keskustelun ohjaajia. Myös kaavojen esittelytilaisuuksissa puheenjohtajan tai keskustelun ohjaajan läsnäolo voi auttaa varmistamaan, ettei suunnitelman kommentointi äidy asiattomaksi. Turussa on positiivisia kokemuksia tilaisuuksista, joissa esimerkiksi lautakunnan puheenjohtaja on toiminut yleisökeskustelun johtajana.
Tärkeä seikka puntaroivassa päätöksenteossa on myös eri näkökulmien ja mielipiteiden tuleminen esille keskustelussa. Näkökulmien edustavuutta yleisötilaisuuksissa voitaisiin parantaa kiinnittämällä huomiota siihen, että kaavahankkeen alulle saattaneet tahot – maanomistajat, rakennuttajat – ovat aktiivisesti mukana kaavoituksen vuorovaikutusprosessissa. Kaava-aloitteen tekijän osallistuminen yleisötilaisuuksiin vaikuttaa ainakin Turussa toistaiseksi olevan enemmän poikkeus kuin sääntö, silloin kun hankkeen omistaja ei ole itse kaupunki. Ilman hankkeen taustalla olevan intressitahon läsnäoloa ajatustenvaihto ja suoran neuvotteluyhteyden luominen on hankalaa. Kuntien kaavoitusmonopolin vuoksi kaavan sisältö on loppuviimein aina kaupungin kaavoittajan ja poliittisten päätöksentekijöiden käsissä. Niin kutsutun kumppanuuskaavoituksen yleistyessä entistä suurempi osa suunnittelutyöstä tapahtuu kuitenkin kaupungin organisaation ulkopuolella, jolloin yksityisen tahon mukanaolo vuorovaikutustilanteissa on entistä tärkeämpää.
Kaupunkikehityksen suuret kysymykset kaupunkilaisten puntaroitaviksi
Neuvottelun ja kompromissien etsimisen lisäksi kaavoituksen vuorovaikutuksessa oleellista on tiedon jakaminen. Kaavahankkeen taustasyistä ja suunnitteluratkaisujen perusteista kertominen voi tehdä kaavasta sitä vastustavienkin silmissä hyväksyttävämmän, ja epävarmuus tulevista muutoksista pienenee. Vuorovaikutus ei kuitenkaan täytä tehtäväänsä, jos se tähtää vain suunnitelmien näennäiseen hyväksyttämiseen eikä osallisten todelliseen kuuntelemiseen. Mutta onko osallistujilla halutessaan tosiasiallinen mahdollisuus koko suunnitelman perusteiden kyseenalaistamiseen? Yksittäisessä asemakaavaprosessissa välttämättä ei.
Eri kaavatasojen lisäksi kaupungin suunnittelua ohjaavat monenlaiset strategiat, visiot ja tavoitteet. Näihin asiakirjoihin eivät yllä samat osallistamisen ja vuorovaikutuksen lainsäädännölliset vaateet kuin kaavoitukseen. Osallistuvan päätöksenteon yleistyessä on syytä kysyä, tulisiko kaupunkilaiset ottaa tiiviimmin mukaan määrittämään niitä perusperiaatteita, jotka ohjaavat kaupunkiympäristön kehittämistä. Toistaiseksi tämä on tapahtunut pääasiassa vaalien ja edustuksellisen järjestelmän kautta.
Etenkin suurista, mielipiteitä jakavista hankkeista keskusteluun puntaroivan kansalaiskeskustelun menetelmät sopisivat kuitenkin hyvin. Turussa ollaankin keväällä toteuttamassa kansalaisraati, jonka tehtävä on pohtia keskustan liikennejärjestelyjä. Myös kaupungin kaikille avoimet visiointityöpajat, Turku Future Forumit, ovat askel kohti entistä laajempaa osallistumista. Puntaroivan demokratian lisääminen kaupunkisuunnittelun ylätasolla ei välttämättä tarkoita konfliktien vähenemistä yksittäisten hankkeiden kohdalla. Se saattaisi kuitenkin tehdä kaavaratkaisujen taustalla vaikuttavista linjauksista asukkaiden silmissä hyväksyttävämpiä.