Christensen, Henrik Serup & Rapeli, Lauri (2020): Immediate rewards or delayed gratification? A conjoint survey experiment of the public’s policy preferences. Policy Sciences.
Artikkeli käsittelee kansalaisten valmiutta odottaa poliittisten päätösten myönteisiä vaikutuksia. Kyselytutkimuskokeeseen (n=830) perustuvassa tutkimuksessa tarkasteltiin missä määrin kansalaiset ovat valmiita tukemaan politiikkaa, jonka hyödyt toteutuvat vasta useamman vaalikauden kuluttua. Tutkimuksessa hyödynnettiin analyysitapaa, jonka avulla on mahdollista kontrolloida aikajänteen ohella myös muiden keskeisten tekijöiden vaikutusta vastaajien mielipiteisiin.
Tuloksista ilmenee, että kansalaiset suhtautuivat nopeasti hyötyjä tuottavaan politiikkaan yleisesti myönteisemmin kuin hitaasti hyötyjä tuottavaan. Kansalaiset olivat kuitenkin odotettua kärsivällisempiä, sillä valmius odottaa myönteisiä vaikutuksia ulottui jopa useamman vaalikauden päähän. Tutkimuksen mukaan 0-2 vuoden ja 5-10 odotuksella ei ollut merkittävää eroa vastaajille. Vasta 20-30 vuoden aikajänteellä oli negatiivinen vaikutus vastaajan suhtautumiseen eri aiheita koskeviin politiikkaehdotuksiin. Kokonaistarkastelussa kansalaisten halukkuuteen kannattaa erilaisia politiikkaehdotuksia vaikuttivat kuitenkin aikajänteen sijaan erityisesti odotettavissa olevat kustannukset ja hyödyt sekä se, mitä aihepiiriä ehdotus sisällöltään koskee.
Tutkimuksen mukaan korkeasti koulutetut olivat keskimäärin valmiimpia odottamaan hyötyjä pidempään. Poliittisella luottamuksella taas ei havaittu olevan vaikutusta siihen, kuinka kauan vastaajat ovat valmiita odottamaan poliittisten päätösten myönteisiä vaikutuksia.
Kaiken kaikkiaan tutkimus osoitaa, että kansalaiset eivät välttämättä odota poliittisten päätösten tuottavan heille välittömiä hyötyjä, vaan että demokratioista löytyy potentiaalia pitkäjänteiseen politiikkaan.
Lue tutkimus 🔓 (open access)