Studia generalia | Vaikuttamisen vuosi 2019

Vuosi 2019 on ollut suurten vaalilupausten aikaa. Ihmiskunnan suuret haasteet eivät kuitenkaan ratkea yhdessä vaalikaudessa. Ilmastonmuutos, muuttuva väestörakenne ja työn murros ovat hitaita ilmiöitä, joihin varautuminen vaatii kauaskatseisuutta sekä päättäjiltä että äänestäjiltä. Mistä tunnistamme kestävät vaalilupaukset? Miten teemme päätöksiä tulevaisuutta, ei vain seuraavaa vaalikautta, ajatellen? Voisivatko uudet kansalaisosallistumisen muodot lisätä päätöksenteon pitkäjänteisyyttä?

Vaikuttamisen vuosi 2019 oli kaikille avoin luentosarja vaalikaudet ylittävästä politiikasta. Kuusi ajatuksia herättävää luentoa tarjosivat ratkaisuja kestävämpään päätöksentekoon ja kansalaisosallistumiseen.

Sarjan järjesti Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama tutkimushanke Osallistuminen pitkäjänteisessä päätöksenteossa (PALO) yhteistyössä Eduskunnan kirjaston kanssa. Tutkimushankkeessa ovat mukana Turun ja Tampereen yliopistot, Åbo Akademi ja Luonnonvarakeskus.

Sarjan luentotallenteet ovat saatavilla Eduskunnan kirjaston Youtube-kanavalla, ja luentoihin pohjaavat kirjoitukset Politiikasta.fi-sivulla. Linkit löytyvät kunkin luennon kohdalta alta.

 

LUENTOSARJAN AIKATAULU

I) Vaalikaudet ylittävän päätöksenteon vaikeus – Järki ja tunteet politiikassa
Professori Kaisa Herne, Tampereen yliopisto
1.3.2019 klo 14.00–15.00

Teemmekö päätöksiä järjellä vai tunteella? Entä miten järki ja tunteet vaikuttavat pitkän aikavälin päätöksiin? Miten voisimme tehdä pitkäjänteisempiä päätöksiä?

Luento on osa 1.3.2019 vietettävää Tulevaisuuspäivää (tulevaisuuspaiva.fi), joka haastaa kaikki suomalaiset käymään yhden päivän ajan keskustelua siitä, millaista tulevaisuutta haluamme tehdä. Osallistua voi erilaisissa tapahtumissa sekä sosiaalisessa mediassa tunnisteella #Tulevaisuuspäivä.

Luennon tallenne (video)
Luentomateriaali (pdf)
Luentoon pohjautuva Kaisa Herneen kirjoitus Politiikasta.fi:ssä (22.3.2019)


II) Vaalit häämöttävät – mihin asti katsomme? Kansalaisten ja päättäjien aikakäsitykset

Tutkimusjohtaja Lauri Rapeli ja projektitutkija Vesa Koskimaa, Åbo Akademi
5.4.2019 klo 14.00–15.00

Haluammeko tehdä politiikkaa, joka huomioi myös tulevaisuuden haasteet? Entä pystymmekö siihen? Miksi tulevaisuuteen kurkottavan politiikan tekeminen on niin hankalaa? Mitkä tekijät edistävät kestävän politiikan tekemistä Suomessa?

Luennon tallenne (video)
Luentoon pohjautuva Lauri Rapelin ja Vesa Koskimaan kirjoitus Politiikasta.fi:ssä (2.5.2019)


III) Onko EU:sta pitkäjänteisen, kestävän politiikan tekijäksi?

Professori Henri Vogt, Turun yliopisto
3.5.2019 klo 14.00–15.00

Miten Euroopan unionin päätöksentekorakenne sopii pitkäjänteiseen politiikantekoon?
Miten jännite unionin asiantuntijavallan ja kansalaisten demokratian välillä vaikuttaa pitkäjänteiseen politiikantekoon? Miten eurovaalikampanjoissa on otettu huomioon kestävän politiikan teemoja? Onko EU:lta lupa odottaa tulevien eurovaalien jälkeen pitkäjänteisempää politiikkaa?

Luennon tallenne (video)
Luentoon pohjautuva Henri Vogtin kirjoitus Politiikasta.fi:ssä (13.6.2019)

IV) Osallistamisesta yhteisluomiseen: Kohti pitkäjänteisempää luonnonvara- ja ympäristöpolitiikkaa
Tutkimusprofessori Juha Hiedanpää, Luonnonvarakeskus
6.9.2019 klo 14.00–15.00

Mitä ympäristökonfliktit ovat ja miten niitä kannattaa ratkaista? Miksi kansalaisten, suunnittelijoiden ja päättäjien yhteistyötä tarvitaan luonnonarvojen ja -varojen hallinnassa ja miten se järjestetään? Käytännön kokemuksia pyrkimyksestä yhteisluomiseen:  Varsinais-Suomen luonnonarvojen ja -varojen vaihemaakuntakaava ja Tenon lohi.

Luennon tallenne (video)
Luentoon pohjautuva Juha Hiedanpään kirjoitus politiikasta.fi:ssä (9.10.2019)

V) Puntaroituja äänestyspäätöksiä? Kansalaisraadit apuna kansanäänestyksissä maailmalta Mustasaareen
Erikoistutkija Maija Jäske, Åbo Akademi
4.10.2019 klo 14.00–15.00

Mitä ovat kansalaisraadit ja miksi niitä tarvitaan? Miten kansalaiset hankkivat tietoa ja muodostavat mielipiteensä kansanäänestyksissä? Millaisia ovat kansainvälisiä kokemukset kansalaisraatien käytöstä informaation lähteenä?  Tapaus: Mustasaari-Vaasa-kuntaliitoskansanäänestystä arvioiva kansalaisraati Mustasaaressa 2019.

Luennon tallenne (video)
Luentoon pohjautuva Maija Jäsken kirjoitus politiikasta.fi:ssä (2.12.2019)

VI) Voivatko uudet kansalaisosallistumisen muodot lisätä päätöksenteon pitkäjänteisyyttä?
Professori Maija Setälä, Turun yliopisto
8.11.2019 klo 14.00–15.00

Mitä ovat uudet kansalaisosallistumisen muodot? Miten uudet osallistumismuodot ja edustuksellinen päätöksenteko sopivat yhteen? Millä tavalla kansalaisosallistumisen muodot haittaavat tai edistävät pitkäjänteistä päätöksentekoa ja miksi? Miten kansalaisosallistuminen voisi lisätä kestävän politiikan tekemistä ja ratkaista kauaskantoisia ongelmia?

Luennon tallenne (video)

* * *

Lisätietoa Turun ja Tampereen yliopistojen opiskelijoille:

Turun yliopiston opiskelijat voivat korvata luentosarjalla valtio-opin opintoja siten, että korvaavuus (2 op) tulee syventävien opintojaksoon SPJ3 tai SKV3. Suoritustapana on kaikkien luentojen seuraaminen joko paikan päällä tai etänä sekä luentopäiväkirja 5-7 sivua olennaista kirjallisuutta hyväksikäyttäen. Päiväkirjassa voi myös halutessaan keskittyä yhteen tai kahteen olennaiseen analyyttiseen näkökulmaan. Yhteyshenkilö ja opintosuorituksen vastaanottaja on Henri Vogt, henri.vogt(at)utu.fi

Myös Tampereen yliopiston opiskelijat voivat korvata luentosarjalla valtio-opin opintoja, korvaavuudesta on sovittava Kaisa Herneen kanssa, kaisa.herne(at)tuni.fi.

 

Lisää aiheesta