Esa Palosaari | 20. joulukuuta 2019
Tänä jouluna pukinkontissa on todennäköisesti vähemmän kirjoja kuin aikaisemmin. Suomen Kustannusyhdistyksen tilastojen mukaan kirjojen ja erityisesti kaunokirjallisuuden myynnin trendi on ollut viime vuosina laskeva. Myös kaunokirjojen lainaaminen kirjastoista on vähentynyt huomattavasti kahden viimeisen vuosikymmenen aikana. Muidenkin tilastojen kertoessa samaa Kai Ekholm kirjoitti kesällä huolestaan suomalaisten lukemisen vähenemisestä ja siitä seuraavasta kulttuurin ja ymmärryksen laskusta. Kolumni kirvoitti keskustelua, kun Mikael Jungner väitti lukemisen olevan lyhyt välivaihe ihmiskunnalle ja muiden tarinankerrontamuotojen olevan monille parempia.
Yhdeksi syyksi lukea kaunokirjoja on esitetty sen kykyä lisätä empatiaa, jonka on Suomessa nyt ajateltu olevan tärkeää niin työelämässä, kuin politiikassa, puhumattakaan yksityiselämästä. Jos kirjojen lukemisen vähenemisen myötä empatia yleisesti yhteiskunnassa vähentyy, lisääntyykö silloin myös väistämättä itsekkyys ja kyvyttömyys välittää huono-osaisista tai esimerkiksi kyvyttömyys ajatella millainen on tulevien sukupolvien elämä niin että ilmastonmuutosta tai valtion velan kasautumista ei yritetäkään hillitä? Se kuulostaa mahdolliselta, mutta pitääkö se paikkansa? Kuten Jungner kirjoitti, ihmislajimme on elänyt ilman kirjoja suurimman osan olemassaoloaan. Länsimaisen kulttuurimme kantateoksetkin ovat varsinaisen luomisen jälkeen kirjattuja muistoja suullisesta kertomis- ja keskustelukulttuurista: Homeroksen Iliasta ja Odysseiaa laulettiin yleisölle kauan ennen niiden kirjallista muotoa eivätkä Sokrates tai Jeesus Nasaretilainen kirjoittaneet itse yhtään kirjaa. Myöskään Muhammad tai Gautama Buddha eivät itse kirjoittaneet. Ehkä kirjaviisauden vähentyessä ihmiset viettävät enemmän aikaa toistensa kanssa ja empatia päinvastoin lisääntyy?
Kaunokirjallisuuden lukemisen vaikutuksesta empatiaan on tehty tiukan kokeellista tutkimusta (Kidd & Castano, 2013). Kidd ja Castano antoivat viidessä kokeessa osallistujille luettavaksi erityyppisiä tekstejä ja havaitsivat, että korkeakirjallisuuden lukeminen keskimäärin lisää toisten tunteiden ja ajatusten tunnistamista vähäisistä vihjeistä verrattuna siihen, ettei lueta mitään tai luetaan tieto- tai viihdekirjallisuutta. Kokeen manipulaation ulkopuolinen laajempi lukeneisuus oli myös yhteydessä parempaan tunteiden ja ajatusten tunnistamiseen. Kokeen tekijät arvelivat, että korkeakirjallisten tekstien sisältämät aukot, useat näkökulmat ja monitulkintaisuus virittävät mielen ajattelemaan aktiivisesti muiden mieltä ja vähentävät automaattista stereotypioiden ja piintyneiden tottumusten mukaista toisten ihmisten tulkintaa. Helpompi ja viihteellisempi kirjallisuus ei kykene samaan.
Sosiaalisen käyttäytymisen virittäminen erilaisilla ärsykkeillä on osoittautunut psykologiassa varsin usein olemattomaksi ilmiöksi. Kun tieteentekemisen vinoumia kuten julkaisuharhaa ja ”luovaa” tilastoanalyysia on poistettu esirekisteröimällä tutkimuksia, ei aikaisemmin raportoituja koesarjojen tuloksia ole monesti saatu toistettua. Myös Kiddin ja Castanon tilastolliset testit herättivät epäilyjä tiedeyhteisössä, mutta toinen tutkimusryhmä on kuitenkin saanut toistettua heidän tuloksensa. Tulos näyttää siten luotettavalta.
Vaikka korkeakirjallisuuden lukeminen vähenisi muun kirjallisuuden lukemisen ohella, voi olla, että toisten viestintävälineiden käyttö harjoittaa myös empatiakykyä. Mutta jos empatiakyky kuitenkin heikkenee, väheneekö silloin myös toisten auttaminen ja kyky ajatella toisenlaisia ihmisiä toisessa ajassa ja paikassa? Ei välttämättä. Kun lapsille kehittyy kyky tunnistaa muiden ihmisten ajatuksia, he yhden tutkimuksen mukaan vähentävät esimerkiksi tarrojen jakamista toisille lapsille (Cowell ja kollegat, 2015). Myöskään aikuisilla kyky tunnistaa toisten ajatuksia tai näkökulmia ei ole selvästi yhteydessä altruistiseen rahan jakamiseen (Edele, Dziobek, & Keller, 2013). Samaan aikaan on näyttöä siitä, että taipumus kokea sympatiaa tai myötätuntoa on yhteydessä altruistisiin päätöksiin (Edele, Dziobek, & Keller, 2013). Meidänkään hankkeessamme tekemässämme tutkimuksessa ei tullut selvää näyttöä siitä, että tuntemattomien toisten ihmisten tunteiden ajatteleminen lisäisi rahan jakamista heille.
Empatia-sanaa käytettäessä viitataan yleensä useaan asiaan samanaikaisesti, mikä voi aiheuttaa sekaannuksia. Olisi tärkeää tehdä ero yhtäältä kyvyssä ajatella ja tuntea toisten ajatuksia ja tunteita (empatia) ja toisaalta halussa auttaa toisia ihmisiä (sympatia). Esimerkiksi kiduttajalle tai kiusaajalle voi olla hyvinkin eduksi empatia kykynä tunnistaa, mikä toista satuttaa pahiten, mutta sympatia uhreja kohtaan eli toisen auttamishalu ei ole eduksi toiselle haitallisten päämäärien saavutamiseksi. Niccolò Machiavelli tai nykymaailmassa esimerkiksi Robert Greene ovat käyttäneet historian ja korkeakirjallisuuden tuntemustaan hyväksi ihmismielen ymmärtämiseksi, jotta lukijat voisivat manipuloida paremmin muita itsekkäiden päämääriensä edistämiseksi. Toisaalta jos haluaa auttaa muita saavuttamaan päämääriään, antaa esimerkiksi muille sopivia joululahjoja, on omat ja muiden tunteet ja toiveet erottamaan kykenevästä empatiakyvystä silloinkin apua. Korkeakirjallisuuden lukenemisen väheneminen ei siis välttämättä vähennä ihmisten auttamishalua, mutta se voi vähentää empatiakyvyn heikkenemisen vuoksi kyvykkyyttä saavuttaa sekä itsekkäitä että epäitsekkäitä päämääriä.
Cowell, J. M., Samek, A., List, J., & Decety, J. (2015). The Curious Relation between Theory of Mind and Sharing in Preschool Age Children. PLOS ONE, 10(2), e0117947.
Edele, A., Dziobek, I., & Keller, M. (2013). Explaining altruistic sharing in the dictator game: The role of affective empathy, cognitive empathy, and justice sensitivity. Learning and Individual Differences, 24, 96–102.
Kidd, D. C., & Castano, E. (2013). Reading Literary Fiction Improves Theory of Mind. Science, 342(6156), 377–380.