MAIJA SETÄLÄ | 2. HELMIKUUTA 2018
Poliittinen päätöksenteko on lähtökohtaisesti tulevaisuuteen suuntautunutta, mutta sitä näyttää vaivaavan kyvyttömyys ottaa huomioon tulevat sukupolvet. Perustuslait määrittävät poliittiset valtasuhteet vuosikymmeniksi eteenpäin. Myös julkisia budjetteja ja velanottoa koskevilla päätöksillä voi olla kauaskantoisia seurauksia. Ehkä kaikkein dramaattisimpia pitkän aikavälin päätöksiä ovat kuitenkin energia- ja ilmastopolitiikkaa tai vaikkapa ydinjätteen loppusijoittamista koskevat päätökset. Tällaisten päätösten tapauksissa asianosaisia ovat myös kaukana tulevaisuudessa elävät ihmiset.
Kauaskantoisissa päätöksissä sukupolvien välistä suhdetta voisi kuvata jokivertauksella. Se, mitä joen yläjuoksulla elävät ihmiset laskevat jokeen, vaikuttaa joen alajuoksun asukkaiden elämään. Vaikutussuhde on kuitenkin yksisuuntainen, sillä alajuoksun asukkaiden tekemiset eivät vaikuta yläjuoksun ihmisten elämään. Vastaavasti meidän päätöksemme vaikuttavat tuleviin sukupolviin, mutta he eivät pysty vaikuttamaan meihin.
Mistä kyvyttömyys ottaa huomioon tulevat sukupolvet johtuu?
Ihmisten kyvyttömyys ottaa huomioon päätösten tulevaisuuden vaikutuksia johtuu kahdesta tekijästä. Ensinnäkin ihmiset eivät välttämättä tiedosta päätöstensä seurauksia. Tämän lyhytnäköisyyden eli myopian ongelman taustalla vaikuttavat inhimillisen järkeilyn vinoumat. Poliittisessa päätöksenteossa vaadittaisiin myös empatiaa eli kykyä nähdä päätösten vaikutukset myös muiden ihmisten kannalta. Tulevien sukupolvien tapauksessa tämä on erityisen haastavaa, koska nämä ihmiset eivät ole edes olemassa.
Toiseksi ihmisillä ei ole välttämättä motivaatiota muuttaa toimintaansa, vaikka he tiedostaisivatkin sen haitalliset tulevaisuuden seuraukset. Tätä voi kutsua tahdon heikkouden eli akrasian ongelmaksi. Ongelma on tuttu kaikille laihduttamista tai muuta elämäntaparemonttia yrittäneille. Poliittisessa päätöksenteossa pitäisi lisäksi voida luottaa siihen, että muutkin ovat sitoutuneet yhdessä tehtyihin pitkäjänteisiin päätöksiin.
Deliberaatiivinen keskustelu tapana lisätä pitkäjänteistä päätöksentekoa
Kun tarkastellaan poliittista päätöksentekoa, yksilöiden käyttäytymistaipumusten lisäksi on otettava huomioon myös poliittisten instituutioiden vaikutukset. Vahvistavatko vai lievittävätkö ne ihmisten taipumuksia lyhytjänteisyyteen? Edustuksellisen demokratian erityispiirteenä on, että vaalit kannustavat edustajia suosimaan oman äänestäjäryhmänsä toiveita. Joskus tämä voi tapahtua muiden ryhmien tai tulevien sukupolvien kustannuksella.
PALO-hankkeessa tutkitaan päätöksenteon lyhytjänteisyyden ongelmaa sekä etsitään ratkaisuja siihen. Haluamme kehittää sellaisia poliittisia instituutioita, jotka auttavat huomioimaan tulevien sukupolvien intressit. PALO:n tutkijat tarkastelevat siis sitä, miten me, joen yläjuoksun asukkaat, osaisimme paremmin ottaa huomioon alajuoksulla asuvat ihmiset. Keskeinen hypoteesimme on, että deliberatiivinen eli puntaroiva keskustelu voisi olla demokraattisesti hyväksyttävä tapa lisätä päätöksenteon pitkäjänteisyyttä. Tulevina vuosina testaammekin tätä hypoteesia monissa eri konteksteissa sekä eri menetelmin.