BLOGI | 20. HUHTIKUUTA 2021
Suomalainen ympäristöpolitiikka on tuottanut kansainvälisesti vertaillen onnistuneita, pitkäjänteisiä päätöksiä. Syyt tähän löytyvät tuoreen tutkimuksen mukaan monilta osin muualta kuin edustuksellisen demokratian mekanismeista. Mitä tämä tarkoittaa demokratian kannalta?
Suomi on jo pitkään kuulunut hyvinvoivien länsimaisten demokratioiden joukkoon. Näillä mailla on ainakin taloudellisia edellytyksiä katsoa hieman kauemmas sen sijaan, että yhteiskunnan resurssit olisi sijoitettava vain välittömiin tarpeisiin. Myös tämän etuoikeutetun maaryhmän sisäisessä vertailussa Suomi pärjää hienosti pitkälle tulevaisuuteen suuntautuvassa päätöksenteossa – miksi?
Teimme Vesa Koskimaan ja Juha Hiedanpään kanssa syvältä luotaavan tarkastelun suomalaisen ympäristöpolitiikan prosessista pitkäjänteisyyden näkökulmasta. Ympäristösektori tarjoaa sopivan kontekstin tutkimukselle niistä tekijöistä, jotka mahdollistavat tulevaisuuteen suuntautuvan politiikkaprosessin. Ympäristöasiat ajatellaan usein asiana, johon tehdyt investoinnit ovat mahdollisia, kunhan varsinaiset perustarpeet on ensin tyydytetty. Se on myös sektori, johon tehdyt panostukset usein kantavat hedelmää vastaa pitkän ajan kuluttua. Luonto kun ehtii harvoin reagoida vaalikausien aikarajoissa. On siksi erityisen tärkeä ymmärtää, mitkä järjestelmätason vaikuttimet edesauttavat pitkäjänteisyyttä ympäristöpolitiikassa.
Ympäristöpolitiikan pitkäjänteisyyttä edesauttavat tekijät
Ehkä parhaimman ymmärryksen ympäristöpolitiikan todellisuuteen voivat antaa ne, jotka ovat olleet sitä hahmottelemassa. Tämän olettaman pohjalta haastattelimme 24 henkilöä, joilla on pitkä kokemus Suomen ympäristöpolitiikan tekemisestä, johtavissa asemissa politiikkaprosessin eri toimijaorganisaatioissa.
Haastatteluiden ehkä keskeisimmäksi viestiksi nousee havainto, joka ei ehkä edustuksellisen demokratian näkökulmasta ole kaikkein toivotuin. Vaikuttaa siltä, että monet ympäristöpolitiikan tulevaisuusorientaatiota vahvistavat tekijät ovat asioita, jotka sijaitsevat edustuksellisten mekanismien välittömän vaikutusvallan ulkopuolella: kansainväliset sopimukset, Euroopan unionilta tuleva sääntely sekä vahvasti itsenäinen virkamieskunta. Vaikka viimeksi mainittu oli hyvin edustettuna haastateltavien joukossa, ei havainto pelkästään johdu oman arvon tietoisesta nostamisesta.
Haastateltavat näkivät myös Suomelle tyypillisen tavan sisällyttää laajasti eri toimijoita politiikkaprosessiin tulevaisuusnäkökulmaa vahvistavana tekijänä. Kun yhdessä tehdään ja haetaan ymmärrystä eri osapuolien kesken, syntyy usein päätöksiä, jotka ovat kestävällä pohjalla ja pyrkivät pitkäjänteisyyteen. On tosin eri asia, ovatko nämä päätökset onnistuneita muista näkökulmista katsottuna, mutta ne ovat usein sitä nimenomaan tulevaisuusperspektiivin osalta.
Huomattava havainto oli lisäksi se, että sekä tutkijat että yritykset nähtiin tekijöinä, jotka vahvistavat ympäristöpolitiikan tulevaisuusorientaatiota. Yritykset haluavat ennakoitavuutta ja siksi myös kestäviä ratkaisuja. Tutkijat pitävät esillä tulevaisuusnäkökulmaa, koska näkevät usein sen hyödyt tutkimustiedon kautta. Molempia yhdistää suhteellinen riippumattomuus edustuksellisen demokratian toiminnasta. Suoria kytköksiä tai riippuvuuksia puoluepolitiikan arjesta ja intohimoista ei ole. On mahdollista katsoa kauemmas, kun ei ole tarvetta puolustaa välittömiä ryhmäetuja tai miettiä jo pian edessä olevia vaaleja.
Jännite demokratian periaatteiden ja ympäristön kannalta välttämättömien päätösten välillä
Nimenomaan edustuksellisen demokratian perspektiivistä katsoen, avasivat keskustelut ympäristöpolitiikan huipputekijöiden kanssa näkymiä puoluepoliittisuuden ongelmiin ja toisaalta usein suorastaan epädemokraattisiksi koettujen toimijoiden, kuten suuryritysten, tuomiin politiikkahyötyihin. On vaikea välttää provosoivaa, mutta analyysistä tukea saavaa ajatusta siitä, että toisinaan epädemokraattinen politiikkaprosessi voisi tuoda parempia lopputuloksia – ainakin ympäristön kannalta. Mitä se aiheuttaisi demokratialle itselleen, on toinen kysymys.
Demokratiakin on täynnä valintoja ja yksi hankalimmista, jonka demokraattiset päättäjät varmasti kohtaavat, on nimenomaan ympäristön kannalta välttämättömien päätösten ja demokratian periaatteiden kanssa konfliktissa olevien toimintatapojen välinen valintatilanne. Suomen osalta kokonaiskuva näyttäisi olevan kuitenkin melko myönteinen. Edustuksellinen demokratia ei ole kriisissä ja samalla ympäristöpolitiikka on tuottanut paljon onnistumisia kansainvälisesti vertaillen.
On silti muistettava, että tämä tasapaino on suurelta osin perustunut kaiken takana vaikuttavalle, puoluerajat ylittävälle konsensukselle siitä, että ympäristöarvot ovat itsessään tärkeitä ja että niistä päätettäessä tutkimustiedolla ja asiansa tuntevalla virkamiehistöllä on oltava merkittävä rooli. Entä jos jokin merkittävä poliittinen puolue ei tulevaisuudessa jaa tätä konsensuaalista käsitystä eikä siksi halua jatkaa pelaamista näillä säännöillä? Sellainen voisi muuttaa Suomessa tehtävän ympäristöpolitiikan perin pohjin.
Kirjoitus pohjautuu tutkimusartikkeliin Koskimaa, Vesa, Rapeli, Lauri & Hiedanpää, Juha (2021): Governing through strategies: How does Finland sustain a future-oriented environmental policy for the long term. Futures, 125.
Lisätietoa suomalaisen päätöksenteon pitkäjänteisyyden tilasta löytyy myös PALO-hankkeen politiikkasuosituksesta Tulevaisuuteen katsova päätöksenteko Suomessa: Ongelmat, onnistumiset ja kehittämismahdollisuudet.